Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit

4.6.2014

Suosikkikaavani

Tästä kaavasta on tullut selkeä suosikkini. Kun pari vuotta sitten aloitin ompelemisen uudelleen vuosien tauon jälkeen, tein ensimmäisen paidan juuri tällä kaavalla ( Burda 6/2011).


Malli on vähän laatikkomainen mutta rypytystensä ansiosta paidasta tulee sopivan naisellinen. Kangas ratkaisee todella paljon. Henkäyksen kevyt ja ohut silkin/puuvillan sekoitus on tähän erinomainen valinta. 


Lopputulos näyttää tältä.


1.6.2014

Nyt alkoi virkkaaminen

Uskalsin aloittaa virkkaamisen neulomisen sijasta. Aluksi tuntui, että huh, mitä nyt tulikaan aloitettua kun en lähtenyt liikkeelle mitenkään vaatimattomasti pientä juttua tekemällä, vaan ihan samantein ostin langat jakkuun.

Mutta mutta aika pian huomasin, että tästä taisikin tulla sitten uusi koukutus. Sisäinen mummoni siis heräsi. Ja oma mummonihan se aikoinaan minulle virkkaamisenkin opetti.

Langaksi valitsin täyttä puuvillaa, suhteellisen ryhdikästä Essentials Cotton dk -lankaa valmistajalta Rico Design. Lanka on hieman kiiltävää, kauniskierteistä ja merseroitua puuvillaa. Lankaa myy ainakin Lankamaailma.








Tässä mallitilkku koukulla nro 4 tehtynä. Tiheydet tuntuivat loksahtavan kohdilleen heti.


19.4.2014

Väriparini Cos

Teen sellaisen paljastuksen nyt tässä, että Cos lukee ajatuksiani. Kun olen päättänyt uuden värin, niin se takuulla löytyy Cosilta. Että jos ihmettelette, miksi täällä jatkuvasti näitä Cosin vaatteita vilkkuu (viimekuun siniset jäivät laittamatta), niin siinä se syy. Ja toki siinäkin, että kun vaan aidosti diggaan näiden yksinkertaisia leikkauksia. Eikä hintakaan ole laatuun nähden paha.

Kas tässä keltaista, jota olen hankkinut.


Mekon kaunis hihojen ranglanleikkaus ei oikein kuvissa näy. Materiaali valuvaa, ja vähän paksumpaa viskoosia.

Ja sitten vaan se mustaa takkia piristävä huivi. Viskoosin ja silkin sekoitus, ihanan pehmeä iholla.







23.2.2014

Silkkinen pallokuosi

Tallinnan kangaskaupat vetävät puoleensa jos todellakin ovat maineensa veroisia. Eurokangas yllättää joskus. Kuten nyt torstaina. Hain jotain ihan muuta, nimittäin takkikangasta. Silmiini osui silkki, jonka pallokuosi oli väritykseltään houkutteva. Harmaa tausta, palloja, joista suurin osa puuterista roosaa sekä joukossa muutama pistaasinvihreä sekä maitokahvinruskea.





Kangas 100% silkkiä, Eurokankaan ns. designer-kuoseja, joita varsinkin keskustan myymälässä on usein. Ne vaan yleensä ovat poskettoman hintaisia. Minulla on vähän sellainen periaate, että hetken mielijohdekangas ei saa maksaa paljoa. Eli tämän puseron osalta kangas maksoi noin 30 euroa. Kun vielä sattui sopiva sateisen harmaa keli niin valmistuihan tämä nopeasti.


Toisenkin puseron tein, valkoisen. Tähän hakusessa oli roosaa, mutta ei sitä ei minulle suotu. Valkoinen oli paras vaihtoehto. Puseron juju ovat liehukkeet, jotka tulevat etukappaleen päälle toiseen sivuun. Hihat ranglanistutuksella ja puseron pituus tunikamainen. Vähän pelottaa tämä valkoinen väri, että kuinka monta kertaa se on todella valkoinen...





3.2.2014

Kannettavaa ranteeseen ja kynsiin

Kynsipäivitys on tietysti must, mutta samaan tarttui pari muuta kivaa kevättä lupaavaa asustetta.

Nimittäin 2OR+BYYAT:ilta laukkua etsieässäni bongasin pari pientä juttua ranteeseen Twist sekä Spin. Spin toimii myös vyönä.




Laukku löytyikin sitten Furlalta. Värin perusteella ja muutenkin oikean kokoinen, nahan pinta näyttää ainakin kuvassa houkuttelevalle. Malli Lotus Tote.

Ja ne kynnet vielä kuten luvattu. Opin Barefoot in Barcelona olisi se sävy, jonka nyt esittelisin. Kas näin.



31.12.2013

Juhlimaan vuotta uutta

Summaan mielessäni hiljaa tämän vuoden. Katse on tulevaan ja jo odottava. Juhlimaan lähtiessä muutama pikku juttu vielä.

Kynnet tietysti glitterhopeaiset. Opi, väri Lucerne-tainly Look Marvellous. Opin sivuilla on muuten hauska värinkokeilusovellus. Voit sovittaa eri sävyjä itsellesi.








Luomiväriä suosikkirasiastani Macin Royal Assets Smokey Eyes -rasiastani, joka on aarteeni. Katso rasiaa ja arvaa miksi.



Ja jos ei vielä ole hohtoa riittävästi, niin pinkaise liikkeelle näissä Minna Parikan hulluttelevissa kengissä nimeltään Hare Dark Glitter.
Erittäin hyvää vuodenvaihdetta ja erinomaista tulevaa vuotta 2014!


10.1.2013

Suomi Blue

Kaupunkikävelyllä katsastin Minna Parikan uuden liikkeen Aleksilla.
Mallistossa oli veikeää sinistä muutenkin kuin kengissä. Kaikki kuvat http://www.minnaparikka.com/collection.


Itse liike jo on katsomisen arvoinen - niin inspiroivasti värikkäät tuotteet ovat esillä.











Erityisesti ihastuin mustaan lompakkoon, jossa oli sininen vetoketju. Tästä alelöydöstä ei kuitenkaan ollut saitilla kuvaa, joten nyt jäi harmittamaan kun en sitä itse ikuistanut.

31.12.2012

Viimeisiä valkoisia hetkiä

Vuoden viimeisen päivän juhlat ovat erityiset. Saan tänään viettää ne ystävien luona heidän uudessa kodissaan. Tuskin maltan odottaa.

Valmistautuminen on syytä aloittaa ajoissa. Moét & Chandon on pukenut jouluksi samppanjan näin upeasti.







Juhlafiilikseen kuuluu tietysti myös oikeat alusvaatteet sekä kynsilakka... Huumorilla, mutta silti tosissaan. Alusvaatevalinta tällä kertaa Elle Macphersonin Intimatesin satiininen setti, uudehko löytö Stockmanilta.


Ja niin kynsilakka jälleen Essien. Sillä hei ei niitä valkoisiakaan ole kaikilla, tai jos on niin laatu ja väri eivät vastaa haettua. Essien valkoisia sävyjä oli miltei kymmenen. Tässä sävy Allure.



Hyvää uutta vuotta kaikille!


11.12.2012

Sukkasillaan

Suloisesti sukkasillaan - viimeistään jouluna. Joululahjaksi voisi hankkia vaikka tällaisiä joulukoristeita, joiden sisältä löytyy pehmeääkin pehmeämmät ja pörröiset angoraa olevat sukat. Nämä ovat Falken Bedsocksit (pakkaus Silver Heart), joita ainakin Stockalta saa. Muut ostopaikat Swissladyn sivulta.



Toisenlainen lämmike ovat ylipolvensukat eli Striggingsit. Näillä saa helposti asusta toisenlaisen ja niin lämmittävän.


29.11.2012

Punaista jalkaan

Mustasukkaisuuden tilalle voi tuoda välillä vaihtelua näinkin. Jo Glorian muotinäytöksessä syksyllä värikkäät sukat - erityisesti punaiset - tekivät vaikutuksen. Niinpä nyt päätin hankkia punaiset Falken mattapintaiset 50 den sukkahousut, väri nimeltään Hibiscus.








Ja aika hauskat ne olisivat nämäkin jalkineet. Topmanin lapikkaat punaisina. Vai mitä?



19.10.2012

Asusteita

Ystäväni tiesi harmaanhimostani. Hän löysi minulle nämä upeat kengät huuto.netistä. Hetken mietin korkojen korkeutta, sillä yleensä en ihan tällaisia käytä. 12-vuotias tyttäreni oli tietysti sitä mieltä, etteivät ole liian korkeat. Noh ei näillä nopeasti palaveriin juosta, mutta liikutaan kuitenkin korkealla.
Ja voi kuinka ollakkaan ihan vaan viattomasti tällaiset pomppasivat pistäytyessäni työpäivän jälkeen Kluuvissa. Jaa miten olisinkaan voinut olla päivittämättä koruvalikoimaani Pilgrimin naisellisilla korvakoruilla. Kyllä harmaa on kaikkea muuta kuin tylsää. Vai mitä?

31.8.2012

Työlaukku löytyi

Olen pitkään etsinyt sopivaa työlaukkua, johon läppäri ja vähän muuta mahtuisi. Useimmat ovat tylsiä tai sitten aivan järkyttävän hintaisia. Kestävyys on myös äärimmäisen tärkeää, sillä viimeisin laukkuni hajosi kahden vuoden käytön jälkeen eikä edes suutarin apu pelastanut sitä kuin hetkeksi. Ajattelin, että jos nyt sitten Tumi kestäisi. Ja tietysti kyllähän tuo väri veti puoleensa.