Valkoinen Linna

Lomafiilikseen hivuttautumisen voi hyvin aloittaa viimeisinä työpäivinä. Nappasin bussilukemiseksi Orhan Pamukin Valkoinen Linna-kirjan (1985). Yhtäkkiä muiden matkustajien tietämättä olinkin 1600-luvun Istanbulissa. Matka meni hujauksessa, mutta ajatukseni jäivät päähenkilön mystiseen tarinaan. Tuskin maltan odottaa pääseväni jatkamaan hänen kanssaan.

Valkoinen linna on Istanbuliin sijoittuva kaksoisolentotarina. Nuori italialainen oppinut joutuu turkkilaisten merirosvojen vangiksi. Tämä uskonsa puolesta kuolemaan valmis kristitty myydään viime hetkellä orjaksi istanbulilaiselle tiedemiehelle, Hocalle. Tiedemiehen nähdessään hänet valtaa kauhu: “Yhdennäköisyys minun ja huoneeseen tulleen miehen välillä oli uskomaton! Tuohan olen minä… niin minä näet ajattelin sillä hetkellä kun hänet ensi kerran näin.”

Tarina siis tempaisee, mutta kirja on syvällinen, psykologinen tutkielma minuudesta.

Kirjoja kiharapään kanssa

Tänä kesänä minulle on hymyillyt usein tämä kaunis kiharapää. Sain kortin rakkaalta kiharapääystävältäni ja se on ilahduttanut minua suuresti. Viehko hymy ja vihreä olemus - erityishuomio hameeseen - on ollut kirjanmerkkinäni. Kortti on kulkenut läpi kahdeksan kirjan, joista kerron kohta.

Mutta ensin paljastan teille kortin naisen.

Tämän kuvan on ottanut Erwin Wurm. Wikipedia tietää kertoa hänestä seuraavaa.

"Since the late 1980s, he has developed an ongoing series of "One Minute Sculptures", in which he poses himself or his models in unexpected relationships with everyday objects close at hand, prompting the viewer to question the very definition of sculpture. He seeks to use the "shortest path" in creating a sculpture — a clear and fast, sometimes humorous, form of expression. As the sculptures are fleeting and meant to be spontaneous and temporary, the images are only captured in photos or on film."

No sitten niihin kirjoihin. Kesälukemisessa minulle on tärkeää löytää erilaisia kirjoja; ajateltavaa, hömppää, chick littiä, jännitystä, mielikuvitusta... Peräkkäisten kirjojen täytyy myös olla sen verran erilaisia, että tunnelma vaihtuu ja pääsee edellisestä kirjasta lempeästi eroon. Luin seuraavat kirjat tässä järjestyksessä.

Riikka Pulkkinen: Vieras
Jo ensimmäisestä Pulkkisen kirjasta pidin paljon, toisesta vieläkin enemmän. Myös tämä kolmas onnistui saavuttamaan minut. Pulkkisen naiskuvauksissa ja naisissa on jotain sellaista, joka viehättää ja koskettaa.
Donna Leon: Kuolema oopperassa
Tämä oli ensimmäinen amerikkalaisen Italiassa asuvan erittäin suositun kirjailijan kirja, jonka minä olen koskaan lukenut. Venetsiaan sijoittuva Guido Brunetti-rikoskirjasarjan ensimmäinen kirja oli hyvä ja sopiva "välikirja". Parasta antia ehkäpä italialainen mentaliteetti.
Kajsa Ingemarsson: Vettä vain
Hömppäosaston vahvin edustaja tältä kesältä oli tämä ruotsalaisen naiskirjailijan Vettä vain. Toimii jos haluaa ennalta-arvattavaa romantiikkaa. Muutoin kannattaa sivuuttaa.
Anna Gavalda: Lohduttaja
Anna Gavalda on ranskalainen kirjailija, josta tuli supersuosittu Viiniä keittiössä ja Kimpassa -kirjojen jälkeen. Hän on minusta hyvä ihmisten ja heidän elämänsä kuvaajana. Henkilöistä tulee kovin läheisiä ja irtipäästäminen on joskus vaikeaa. Niin nytkin.
Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla 
Olen lukenut kohtuullisen monta Hämeen-Anttilaa. Erityisen hyvin muistan aikanaan lukemani Alastonkuvia. Siitä pidin todella paljon. Viime aikaiset kirjat eivät ole samalla tavalla kolahtaneet, mutta tämä Toisen taivaan alla yhtenä flussapäivänä luettuna oli minusta toimiva kokonaisuus.
Katja Kettu: Hitsaaja
Sarjan rankin kirja on varmasti tämä Kätilö-teoksestaan kuuluisaksi tullut  Ketun toinen kirja. Kätilö oli vasta kolmas. Teksti on omintakeista ja ihmiset jotenkin ankeita. En oikein päässyt sisään kirjaan, vaikka en kadu sitä että sinnittelin loppuun. Kätilö pitänee lukea vielä.
Haruki Murakami: Kafka rannalla
Tätä kirjaa minulle suositteli kiharapääystäväni, jolta sain myös kortin. Itse en varmasti olisi osannut tarttua tähän japanilaisen mieskirjailijan kirjaan. On muuten tämän kesän ainoa miehen kirjoittama kirja, jonka olen (tähän mennessä) lukenut.  Kirja lumosi ja kaaappasi mieleni täysin. Tarinankerronta ja henkilöt ovat upeita, eikä kirjaa voi laskea kuin hetkeksi. Jotain maagista, vähän kuin japanilaisissa animaatioissa. Tuli siis mieleen Hayao Miyazakin Liikkuva linna ja Henkien kätkemä fiilis.
Satu Taskinen: Täydellinen paisti
Tämä kirja on ollut pöydälläni jo pidempään, mutta nyt tuli oikea hetki. Romaani on kirjoittajansa esikoinen. Tästä kirjasta hän sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Mielenkiintoinen asetelma ja jotenkin onnistunut kuvaus naisen kamppailusta itsensä kanssa. No juu onhan se meitä naisia yhdistävä tekijä ja sinänsä tietenkin lohduttaa, että muilla on samanlaisia haasteita. Onhan miehillä elämä jotenkin niin paljon suoraviivaisempaa ja hmm, niin, helpompaa...

Nuku lähelläni

Minua odotti lukuvuorossa seuraavana Riku Korhosen Nuku lähelläni. Kirjailija on minulle aiemmin tuntematon, jotenkin ei vain ole tullut vastaan niin, että olisin tarttunut. Kyseessä kuitenkin kirjailijan viides teos.

Humanistien hanttihommissa ajelehtinut Teemu matkustaa vieraaseen kaupunkiin hoitamaan velipuolensa Tuomaan tuhkauksen. Tuomas on työskennellyt suuren pankin riskianalyytikkona ja löytynyt kuolleena työpaikkansa parkkihallista. Kun Teemu kohtaa Tuomaan entisen naisystävän Ninan, heidän välilleen syttyy yllätyksiä tuottava suhde, joka pakottaa arvioimaan uudelleen välimatkaa muihin ihmisiin ja menneisyyteen. Ninan kanssa Teemu tuntee astuneensa jonkun toisen uneen.
Nuku lähelläni on eurooppalaiseen finanssikeskukseen sijoittuva rakkaustarina, joka kuvaa herkästi ja oivaltavasti läheisen ihmissuhteen valta-asetelmia sekä haavekuvien ja todellisuuden välistä kuilua. WSOY.

Riku Korhosen teksti on täynnä mustaa huumoria ja sen on luonteeltaan oivaltavaa ja osittain äärimmäisen viiltävää. Henkilöiden välille hän luo sellaisen asetelman, ettei se heti avaudu - kuin lukemalla.

White Xmas

Rauhallinen, pysähtynyt hetki. Se kietoo taiallaan minut. Tällaisiin hetkiin voi vajota nauttimaan ja haaveilemaan.

Tartuin kehuttuun Finlandia-voittajaan. Ulla-Lena Lundbergin Jää on kiehtova tarina, se koukuttaa alusta lähtien.

"Jää on tarina saaristoseurakuntaan saapuvasta papista, hänen perheestään ja kirkkosaarta ympäröivien kylien ihmisistä - ikiaikaisista salaisuuksista, joita meri ja jää kyläläisten hartioille uskovat.
Eletään sotien jälkeistä aikaa, taistelut ovat loppuneet ja maassa rauha. Kesällä alueen asukkaat rakentavat terveysasemaa, siltaa ja tulevaisuutta. Mutta talvella jää asettuu eri alueiden ja kirkkosaaren väleihin kuin kivilaatta.
Pappilan ulkopuolella, kulkuvesillä ja jäällä, vallitsevat iänikuiset voimat. Sen tietää myös postinkuljettaja, joka näkee enemmän kuin muut. Hän tietää, että jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä."

Blossa lämmittää.  "Tämän vuoden Blossassa on Kaukoidän makuja, BLOSSA 12 on maustettu yuzulla ja inkiväärillä. Yuzu on Japanissa viljeltävä sitrushedelmä, jonka makua voisi kuvailla greipin ja mandariinin sekoitukseksi."

 Ja ulkona nämä hattupäät tervehtivät ikkunan lävitse.

Nimeni on punainen

"Kaikkien tulisi lukea Orhan Pamukia" sanoo The New Statesman. Vuonna 2006 Nobel-palkinnon saanut Pamuk on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Jos vielä kirjan nimi on Nimeni on punainen ja se minulle lainataan, niin pakkohan se on lukea. Kun esittelytekstissä vielä luvataan, että kirja on ylistyslaulu miniatyyritaiteelle ja samalla johdatus pohdiskeluun taiteen ja taiteilijan olemuksesta, olen totaalisen myyty.

 

Manhattanin mestari 76-vuotias Woody Allen siirtyi Eurooppaan 2005 ja ohjasi huippuhienon Englannissa syntyneen Match Pointin. Tämä Euroopan kiertue on saanut sittemmin jatkoa ja nyt uusimpana kohtuullisen kepeä To Rome with Love vaikuttaa eräälaiselta testamentilta. Siinä hän itse näyttelee kiukuttelevaa elääkkeellä kyllästyvää ohjaajaa.

Fifty Shades of Grey

Kirjamessuilta tarttui viikonloppuna matkaan Fifty Shades of Grey. Jospa siis koet, että pieni lisä eroottista luettavaa voisi tuoda sinulle lisää harmaan sävyjä, niin tartu kirjaan. Luin illalla jonkun verran ja huh, en tiedä vielä että miten paljon lisää harmaata omaan elämääni tuosta tulee. Mutta onhan tuo kirja kohuttu tapaus.
Kent on aina kuulunut loka-marraskuun musiikkiini. Se on riittävän mollipitoista, joten kulkee yhdessä luonnon kanssa hämärää kohden.

Vantaanjoen maastossa riittää harmaan sävyjä. Upean huurteista oli eilen sunnuntaiaamukävelyllä.