Tapiovaara Designmuseossa

Nyt on tilaisuus nähdä ja kokea suomalaisen muotoilun erään merkittävimmän muotoilijan laajaa tuotantoa. Designmuseossa on esillä Ilmari Tapiovaaran näyttely, jossa paljon huonekaluja sekä hienoja luonnoksia. Hiljaiseksi vetää, niinpä mitä tästä keksimään juttua. Käy katsomassa, auki aina syyskuulle 21. päivään saakka.

Mariko Morin monumentaalisia veistoksia

Mariko Morin ensimmäinen näyttely Pohjoismaissa on nähtävillä Galerie Forsblomilla.

"The sculpture series of “Renew” follows the Möbius form. It reflects the common faith of the existence from the primal particles to the multi-universe, the never-ending circulation of the life and death. Every existence renews its life. There is no beginning or end.
The exhibition “Renew” reminds our common faith of endless renewal of its energy. I would like to share perceptions, which may lead us to understand a meaning of our existence." –Mariko Mori

Jotain vangitsevaa on näissä monumentaalisissa veistoksissa. Näetkö alkua tahi loppua?

Marimekko + Kiasma = Kimpassa

Kimpassa-näyttely tuo yhteen Marimekon suunnittelijoita sekä Kiasman kokoelmataiteilijoita. Kiinnostavaa ainakin minulle, joka pidän sekä käsitöistä että nykytaiteesta.

Eniten minua puhutteli Tuuli Pöyhösen räsymattotyö nimeltään Kaksivuotinen. "Räsymatto on elämän symboli. Kutoessani kiedon itseni samalla vuosituhantiseen tekstiilin historiaan, mikä luo mielenkiintoisen kontrastin nykytaiteen kanssa."

Mattoon on kudottu viesti Love More.

Taidehallissa Heikki Marila: Kukkia ja perkeleitä

Taidehallissa on esillä yksi kevään kiinnostavimmista näyttelyistä - Heikki Marilan retrospektiivi. Seinällä lukee näin "Raamatullisia aiheita, omakuvia, hollantilaisista 1600-luvun asetelmista ammentavia kukkamaalauksia, lähiöiden karttoja - Heikki Marilan tuotanto 20 vuoden ajalta on laaja. Marila tarkastelee valtaa ja sen instituutioita kriittisesti ja tarkkasilmäisesti, usein ironian keinoin."

Pinnat ovat todella suuria ja vaikuttavia. Taidehallin isot seinät tekevät näille oikeutta. Marila maalaisi kuulemma suurempiakin, mutta ei löydä riittävän isoja tiloja.

HS:n arvostelu ja taiteilija Heikki Marilan omat sivut.

Jukka Rusanen Stage

Parhaillaan Helsinki Contemporaryssa on Jukka Rusasen näyttely Stage. Värien perässä kulkijana poikkesin siis katsomaan, mitä pelkistetyistä maalauksistaan tunnetun taiteilijan stagella on esillä.

Värejä todellakin on paljon - aivan pastelleista kirkkaisiin tummiinkin väreihin.

Jukka Rusanen Pose IV

Töissä on herkullisia yksityiskohtia - ikäänkuin "öljyvärirykelmiä", joilla herkuttelin erityisesti. Ja toisaalta kauempaa katsottuina töistä voi erottaa jotain esittävää.

Täysin hulvaton oli ison tilan installaatio.

Jukka Rusanen

Näyttelyn esittelyn voit katsoa Helsinki Contemporyn sivuilta. Siellä myös näyttelyn kiinnostava oheinen videoesittely.

Tapaus Kaspar Hauser

Kuulun niihin onnellisiin, joka tajusi hankkia lipun ajoissa ja sai sellaisen. Nimittäin Q-teatterin Kaspar Hauser on noussut tapaukseksi. HS ylistää esitystä edelleen 29.3. ja sanoo esityksen muotoutuvan Y-sukupolven kulttikokemukseksi. Raadollisesti kerrottakoon että itse kiinnostuin teoksesta ensin lähinnä siksi että siinä yhtä päärooleista esittää Eero Ritala. Hän nyt vaan sattuu olemaan tämän hetken miesnäyttelijöiden aatelia. Nousi vanhojen suosikkieni rinnalle ja jo miltei ohi aiemmassa Q-teatterin esityksessä Häiriötekijä.

En ryhdy tässä nyt teatterikriitikoksi. Kirjoituksia näytelmästä on netissä niin paljon. Katso vaikka suosikkikulttuurisaittini Skenet. Lainaan tähän myös HS:n Suna Vuorea. "Parhaillaan Q-teatterissa esitettävä Kaspar Hauser on julistettu sukupolvinäytelmäksi ja jonkinlaiseksi teatterin hipsterimanifestiksi. Ei vähiten siksi, että tekijät itse markkinoivat esitystään Y-sukupolven tarinana. Aiheensa puolesta Kaspar Hauser onkin sitä: ironisesti virittynyt katsaus näköalattomaan puberteettiin jämähtäneisiin kolmekymppisiin."

Kerron oikeastaan ajatuksistani teatterista. Suurena elokuvan kuluttajana ja rakastajana, teatteria ihailen sen ainutlaatuisen kaksisuuntaisuuden takia. Se kun näyttelijä katsoo juuri sinua ja puhuu juuri sinulle, tapahtuu vain teatterissa. He ovat olemassa sinulle niin lähellä, ettet voi jäädä vaille puhuttelevuutta. Tämä siis hyvissä teattereissa ja niissä näytelmissä, jotka muodostuvat "suuriksi". Vaikka laitosteatterit ovat monella tapaa arvokkaita, niin kyllä itse löydän "suuret" näytelmät Q-teatterista, Ryhmäteatterista tai Komista. Toki poikkeuksiakin on.

Yleensä käyn teatterissa ystävien kanssa. Se vaatii aina vähän säätöä, sillä päivän löytäminen on haasteellista. Nyt päräytin hankkia lipun vain itselleni. Olin ensimmäistä kertaa teatterissa yksin. En halunnut missata tätä näytelmää enkä jaksanut säätää. Suosittelen. Oli muuten mielenkiintoista todeta paikalla, että normiteatteriväen (lue keski-ikäiset kulttuuritädit ja -sedät) sijasta teatterin valtasi 18-30-vuotiaat. Raikasta. Istuin siellä sitten kahden poikani ikäisen kundin välissä ja katselin kohtauksia, jotka muistuttivat minua osittain pojastani.

Ja kyllä Eero Ritala katsoi minua, ainakin minusta tuntui siltä. Kiitos siitä.

Digiajan muotokuvia

Sami Lukkarisen muotokuvamaalauksia Facebookin profiilikuvista voi käydä tutkailemassa Gallerie Forsblomissa. Ne ovat nerokkaita kookkaita pikselikuvia.

Läheltä katsottuna teoksissa näkyy vain värikentät, mutta kauempaa katsottuna niissä erottaa ihmisen kasvot. Efekti on kiinnostava. Väripinnat ovat herkullisia.

Tekstuuri on läsnä vain kun katsot töitä paikan päällä, sitä ei näe kuvista. Mutta tässä silti pari.

Kuvanmetsästäjä - Esko Männikkö

Taidehallissa on juuri avautunut poikkeuksellinen näyttely, laaja valokuvaaja Esko Männikön retrospektiivi. Hän on hämmästyttävä, täysin itseoppinut kuvaaja.

Aiheet ovat nekin poikkeuksellia; itseäni puhuttelee hänen Blues Brothers -sarjansa valokuvat, joiden aiheena ovat vanhojen hautausmaiden pationoituneet veistokset. Kuvaaja itse sanookin itsestään: "Olen tällainen rappioromantikko". Kuvaamista hän luonnehtii näin: " Kuvaaminen on kuin metsästämistä, kalastamista tai marjanpoimintaa. Se on se saalistusvietti, joka pitää tyydyttää." HS

Poikkeuksellinen on myös hänen tapansa kehystää työt. Hän kehystää kaikki työnsä itse eri tavalla kuluneisiin ja kierrätettyihin kehyksiin. Kehykset hän saattaa jättää vuosiksi ulos sään armoille, saadakseen niihin halutun ilmeen. Kehyksen ja valokuvan yhdistäminen on olennainen osa kuvien visuaalisuutta.

Avajaisten yleisöryntäys on ansaittu ja kertonee siitä, että tästä tulee todella suosittu näyttely. Näyttely avoinna 2.3. saakka, mutta ei ole mitään syytä odottaa.

Annalan puutarhan kukkaloistoa

Annalan huvilan rakennus ja näyttävä pihamaa Helsingin Arabianrannssa näkyvät Hämeentielle, mutta varsinainen aarre eli Hyötykasviyhdistyksen viljelypalstat eivät näy kadulle. Ne pitää löytää kävellen.

Matkallani kuntosalille kävin napsimassa elokuista kukkaloistoa viljelypalstoilla. Etsin sävyistä tummimpia. Kukkien nimistä minulla ei ole tietoa, mutta sävyt olivat kerrassaan upeita auringonpaisteisessa iltapäivässä.

Huvilan illassa

Elokuun iltoihin kuuluvat Helsingin Juhlaviikkojen Huvilan tunnelmallisen teltan konsertit. Jo päiviä ennen on kiinnostavaa seurata teltan rakentumista Tokoinrantaan. Hakaniemi saa merkittävän lisäyksen näiden parin viikon ajaksi, kun Huvilaan kuljetaan pitkin rantaa. Noin parinkymmenen vuoden ajan Huvilan illat ovat olleet elokuuni odotetuin asia.

Eilen se alkoi ja rytinällä. Lämppärinä oli nuori räppäri Gracias. Ei ollut hänelle ehkä se paras mahdollinen yleisö luulisin näin, mutta hyvin Gracias silti lämmittelyn hoiti.

Kun lavalle sitten vihdoin tuli illan pääesiintyjä, lava ja koko teltta oli hallussa heti. Anthony Joseph & The Spasm Band tuli ryminällä ja aggressiivisesti. Bändin musiikissa kohtasivat funk, jazz ja Karibian rytmimusiikki. Lavalla laulaja Anthony Josephin kanssa olivat saksofonisti, kitaristi, rumpali ja basisti. Näistä aineksista sai kokoon kaiken tarvittavan.

Helsingin Sanomien haastattelussa Anthony Joseph sanoo: "Ihmiset eivät yleensä osaa ennakoida, millaisia olemme lavalla. He luulevat meidän olevan kevyempiä, mutta emme soita mitään taustamusiikkia. Musiikkimme on raivokasta, säälimätöntä ja äänekästä. Raskasta, likaista ja aggressiivista."

Katseeni kiinnittyi itse esityksen ohella upeisiin valoihin. Erityisesti valojen heijastuminen Huvilan kattoon oli paikanpäällä upea. Kuvassa ei valitettavasti taltioidu yhtä hyvin.

Kesäkinoa - Ranskalainen viikonloppu

Kino Engel on tässä leffamonopolimaassa virkistävä poikkeus - laatuelokuvia tunnelmallisessa vanhassa teatterissa. Multiplex-teattereiden ystävät pysykää edelleen poissa täältä.

Kesäisin leffoista voi nauttia hieman erilaisella tavalla. Kino Engel tarjoaa Kesäkinon, jolloin sisäteatterin sijasta istutaan viehättävällä Suomen ranskalaisimman kahvilan sisäpihalla. Paikat ovat ahtaahkot, mutta elokuvan ohessa nautittu viini lievittää kaipuuta tilasta.

Eilisessä jo vähän pimenevässä perjantai-illassa ystävien kanssa katsottuna Ranskalainen viikonloppu oli peräti riemastuttava.

70-luvulle sijoittuvassa Julie Delbyn ohjaamassa elokuvassa perhe kokoontuu Bretagneen isoäidin syntymäpäiville. Persoonat ovat huippuja, varsinkin nuoret. Kuvista voi aistia tunnelmaa (Kuvat Finnkino).

Nyt-liite on summannut elokuvasta taannoin:

"Ranskalainen viikonloppu on irtonainen ja keveä, mutta ei löysä tai turhanpäiväinen elokuva. Siinä on oikeaa kesän ja elämän tuntua."

Hyvin sanottu.

Voimakasta ja mietityttävää Tapiolaa

Helsingin taidemuseo tarjoaa Tennispalatsissa Suomen nimekkäimpiin kuvataiteilijoihin kuuluvan Marjatta Tapiolan retrospektiivin. Näyttelyyn on koottu 30 työtä. Tapiolalle on tyypillistä rohkeus, niin aiheissa kuin tavassa maalata.
HS:n haastattelussa 9. helmikuuta hän sanoo näin "Tiedän, mitä tavoittelen, yhdistelen todellisuutta, menneisyyttä, mytologiaa, runoutta - yritän tunkea samaan kuvaan enemmän."
Siksi tuntuukin, että maalauksia voi tulkita monella tapaa. Sehän on katsojalle kiinnostavaa, sillä teokset voi nähdä niin eri silmin. Riippuen katsojan elämänkokemuksesta ja siitä, mikä juuri nyt mielessä on pinnalla. Ja silloinhan elämys on parhaimmillaan - ei ole oikeaa tai väärää tulkintaa - on erilaisia tulkintoja.

Marjatta Tapiola: Talvi

Toinen näyttely samassa museossa onkin sitten jotain aivan muuta. Kuin satuun menisi, Tretjakovin aarteita 1800-luvun lopun venäläisiltä mestareilta.  Ei täysin minulle, mutta jotain lumoavan kaunista on tässä Mihail Vrubelin Joutsenprinsessassa.

Mihail Vrubel: Joutsenprinsessa

Sunnuntaina Elite & Taidehalli

Märkää lunta Töölössä, lumenpudottelijoiden irrottelemien lumien väistelyä sekä loskaisia lätäköitä. Otollinen aika sunnuntai-iltapäivän ravintolassa viipyilylle sekä taidenäyttelylle.
Sattumalta Elite kutsui puoleensa ja siellä silmäni kiinnittyi heti baaritiskin väripaneeleihin. Tämä Töölön ravintola vuodelta 1938 onnistui olemaan täydellisen värinen.

Erikoismenuuna nyt helmikuussa ovat liekitetyt pää- ja jälkiruoat.  Liekityskärry saapui pöydän viereen ja siinä pihvi liekitettiin konjakilla ja ohukaiset Xantélla.

Taidehallissa vielä maaliskuun alkuun 3.3. saakka voi nähdä Leena Luostarisen retrospektiivin.

"Leena Luostarisen voimakkaat ja värikylläiset maalaukset ovat koskettaneet ja järisyttäneet suomalaista taideyleisöä vuosikymmenten ajan. Suomen Taideyhdistyksen tuottaman, Taidehallissa nähtävän suurnäyttelyn liki 60 teosta tuovat esiin Luostarisen ainutlaatuisen maalarinkäsialan, samanaikaisesti villin ja lempeän.
Näyttelyssä nähdään Luostarisen uran kirjoa 1970-luvun läpimurtoteoksista tuoreisiin maalauksiin. Museokokoisten kissapetojen mestarin lisäksi kattauksesta nousee esiin intiimimpi, pienieleisempi Luostarinen: mukana on herkkiä akvarelleja sekä lyyrisempiä maalauksia, jotka epäilemättä tasoittavat kuvaa Luostarisesta räiskyvänä ekspressionistina. Näytteille tulee myös Luostarisen luonnoskirjoja, joiden avulla pääsee tutustumaan taiteilijan työskentelymetodeihin."

 Paras värimaailma kuukauden värin mukaisesti oli työssä Kotilo ja simpukka. Siitä vain ei valitettavasti löytynyt kuvaa. Ohessa työ Onni Taidehallin saitilta.

Sininen lenkki ulkona ja uunissa

Helsingin Paloheinä on hiihtäjän paratiisi. On latuja, joita hiihdellä. Perinteistä, luistelua, mäkeä ja tasaista. Useita kymmeniä kilometrejä, joista suurin osa vielä valaistuja. Latutilanteen voi varmistaa palvelusta, joka kertoo latujen kunnon.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä hiihtäjää hemmotellaan ainutlaatuisilla ulkoilumajapalvelulla elikkäs kahviloilla, joita löytyy ainakin Pitkäkoskelta, Maunulasta, Paloheinästä ja Haltialasta. Sieltä saa itsetehtyjä leivonnaisia joiden tuoreus ja maku on todistetusti huppuluokkaa.



Niinpä viikonloppuna suuntasin pariinkin otteeseen kera Peltosieni Paloheinään. Lauantai-iltana ei ollut ruuhkaakaan. Sunnuntaiaamuna jo kello puoli kymmeneltä moni muukin oli päättänyt nauttia aamuisesta sinitaivaasta auringossa.

Hiihdon jälkeen HK:n Sininen lenkki uunimakkarana on kyllä klassikko vailla vertaa. Ja niin helppoa. Muutama viilto pintaan ja niihin emmentalia. Homma uuniin 175C° noin vartin verran.