En aio kertoa tässä Pohjoismaiden korkeimman majakan vaiheista. Bengtskärille kannattaa mennä itse tai lukea ne muuten. Hangosta sinne pääsee kätevästi aluksella päivittäin. Aurinkoisessa säässä kannella voi ihailla ohilipuvia kohteita; kareja, lintuja, saaria. Lähes runonomainen saari nimeltään - Morgonland - saa aluksen kertojalta erityiskohtelun.
Luonto on silmiähivelevää. Vedenalainen maailma saa minulta sille kuuluvan huomion. Kuvissa ei näy veden liike, mutta kuvittele se.
Ja tässä vielä itse majakan fasadi.
26.7.2013
15.7.2013
Metallinhohtoista vihreää
Laukulleni laskeutui tällainen ötökkä. Ötökästä nyt en niinkään piitannut, mutta väri vei mennessään. Kun vielä hetken päästä Korkeasaaressa vastaan tuli riikinkukko ja tuo sama maaginen metallinen vihreä loisti höyhenissä, niin huh.
Vihreä kaikista väreistä on minulle yksi tärkeimpiä. Sen lukuisat sävyt luonnossa huumaavat kerta toisensa jälkeen. Tämäkin ihmeellinen lehtivihreä löytyi samaiselta Korkeasaaren matkalta.
Minulla oli muutaman kuukauden tauko väreissä. En nähnyt niitä, sillä hetkeen värit eivät loistaneet minulle. Nyt äitini sairauden ja kuoleman jälkeen elämän väri vihreä täyttää mielen.
1.3.2013
Hedelmäistä hehkua
Hedelmistä löytyy toinen toistaan hempeämpiä oranssinpunaisia. Papaijan hedelmälihan omintakeinen väri on pehmeä oranssi, johon yhdistyy sopivasti punaista. Verigreipin mehu sekä itse hedelmän mehukkuus saavat mieleni sopivan keväisiksi. Näillä herkuilla on hyvä jatkaa kahden sinisävyisen kuukauden jälkeen.
28.2.2013
Cosmetic Favorites - Acqua
Kuukauden viimeisessä postauksessa mukana kosmetiikka suosikkejani eri tuoteryhmistä.
Huippuhyvän ja tehokkaan tuntuisen kuorinnan löysin Estee Lauderilta jo muutamia vuosia sitten. Nyt tämä tuote on tuotu Idealist-sarjaan ja pakkaus uusittu. Ehkä tuotettakin muutettu, mutta edelleen se on kuorinta joka "lämpiää" iholla kun sitä hierotaan. Efekti on todella puhdistava ja iho tuntuu tämän käsittelyn jälkeen aina uudelta. Rakeinen tämä kuorinta ei ole ja se luokitellaankin kemialliseksi kuorinnaksi.
Jo vuosia suosikkini silmämeikkiputsarina on ollut Biothermin hellävarainen geeli. Ei ärsytä herkähköjä silmiäni ja on todella riittoisa käytössä. Vaihtamista en edes harkitse.

Vastaavanlainen luottotuote kiharien hiusteni päivittäiseen kosteuttamiseen löytyy Paul Mitchelliltä. Tuote on nimeltään Awapuhi Moisture Mist. Sitä saa usein tarjouksista ja sekin on erittäin riittoisa.
Viimeisenä vielä tuoksu, joka hurmaa raikkaudellaan etenkin näin kevään (ja kesän) lähestyessä. Kyseessä puhtauden perikuva Cleanin Warm Cotton. Kyllä - tämä tuoksu raikastaa mielenkin.25.2.2013
Voimakasta ja mietityttävää Tapiolaa
Helsingin taidemuseo tarjoaa Tennispalatsissa Suomen nimekkäimpiin kuvataiteilijoihin kuuluvan Marjatta Tapiolan retrospektiivin. Näyttelyyn on koottu 30 työtä. Tapiolalle on tyypillistä rohkeus, niin aiheissa kuin tavassa maalata.
HS:n haastattelussa 9. helmikuuta hän sanoo näin "Tiedän, mitä tavoittelen, yhdistelen todellisuutta, menneisyyttä, mytologiaa, runoutta - yritän tunkea samaan kuvaan enemmän."
Siksi tuntuukin, että maalauksia voi tulkita monella tapaa. Sehän on katsojalle kiinnostavaa, sillä teokset voi nähdä niin eri silmin. Riippuen katsojan elämänkokemuksesta ja siitä, mikä juuri nyt mielessä on pinnalla. Ja silloinhan elämys on parhaimmillaan - ei ole oikeaa tai väärää tulkintaa - on erilaisia tulkintoja.
Toinen näyttely samassa museossa onkin sitten jotain aivan muuta. Kuin satuun menisi, Tretjakovin aarteita 1800-luvun lopun venäläisiltä mestareilta. Ei täysin minulle, mutta jotain lumoavan kaunista on tässä Mihail Vrubelin Joutsenprinsessassa.
HS:n haastattelussa 9. helmikuuta hän sanoo näin "Tiedän, mitä tavoittelen, yhdistelen todellisuutta, menneisyyttä, mytologiaa, runoutta - yritän tunkea samaan kuvaan enemmän."
Siksi tuntuukin, että maalauksia voi tulkita monella tapaa. Sehän on katsojalle kiinnostavaa, sillä teokset voi nähdä niin eri silmin. Riippuen katsojan elämänkokemuksesta ja siitä, mikä juuri nyt mielessä on pinnalla. Ja silloinhan elämys on parhaimmillaan - ei ole oikeaa tai väärää tulkintaa - on erilaisia tulkintoja.
![]() |
| Marjatta Tapiola: Talvi |
![]() |
| Mihail Vrubel: Joutsenprinsessa |
Makeup Monthly - Acqua
Silmämeikkipäivitys kuukaudelle tulee tässä. Inspiraatiokuva Giorgio Armanilta.
Armanin kuvasta huolimatta värit löytyivät kyllä Lancomelta ja yllättäen YSL:ltä. Lancomen luomiväri Ombre Hypnose Pearly Eye, Color P205 Lagon Secret. YSL:n pehmeä kynä on uusi tuttavuus, Dessin du Regard Color 6, Amazing green. Siitä väriä tulee uskomattoman helposti ja se pysyykin todella hyvin. Tätä voin suositella ja on muuten Stockmanilla helmikuussa kantiksena.

23.2.2013
Catwalking
Tässä Ellen catwalkeilta löydettyä.
Kaksi ensimmäistä Guccilta. Huomioni kiinnittyi ensimmäisen asun muhkeaan olka-&hihavarustukseen. Jälkimmäisessä taasen upea kuosi on yhdistetty erittäin yksinkertaiseen ja pelkistettyyn muotoon.
Lela Rosen mekossa kiinnostava printti, jotenkin palapelimäinen.
Carven taasen tuonut pitsiä ja erittäin kauniin leikkauksen, joka yläosassaan paljastaa kauniisti olkapäät ja helmassa sopivasti volyymia onnistuneen A-linjan kautta.
Kaksi ensimmäistä Guccilta. Huomioni kiinnittyi ensimmäisen asun muhkeaan olka-&hihavarustukseen. Jälkimmäisessä taasen upea kuosi on yhdistetty erittäin yksinkertaiseen ja pelkistettyyn muotoon.
![]() |
| Gucci |
![]() |
| Gucci |
![]() |
| Lela Rose |
![]() |
| Carven |
Carven taasen tuonut pitsiä ja erittäin kauniin leikkauksen, joka yläosassaan paljastaa kauniisti olkapäät ja helmassa sopivasti volyymia onnistuneen A-linjan kautta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)