27.10.2013

Pasta alla Norma

Jamie Oliverin pastaohjeet ovat helppoja toteuttaa. Luottokirjojani jo useiden vuosien ajan. Tämä ohje on peräisin kummityttöni Saran joululahjaksi taannoin antamasta Jamie's Italy- kirjasta.

Normasta ei ole Jamiellakaan tietoa, kun hän toteaa näin, että "I haven't got a clue who Norma is, but I'm sure she's a good old girl!".



Aineet:
2 kiinteää munakoisoa
oliiviöljyä, extra virgin
1 rkl kuivattua oreganoa
1 kuivattu punainen chili, pilkottuna
4 valkosipulin kynttä, hienona
reilusti tuoretta basilikaa
1 tl valkoviinietikkaa
2 prk 400g tomaattia (Muttin kirsikkatomaattitölkki on ehdottomasti paras)
suolaa ja mustapippuria
500 g spaghettia (Barilla Integrale)
parmesaania

Munakoisot pilkotaan pieniksi kuutioksi. Ne paistetaan kuumalla pannulla öljyssä. Lisää oregano ja paista niin pitkään että ovat herkullisen ruskeita, öljyä voit lisätä jos sille tuntuu. Lisää chili ja valkosipuli. Sitten etikka ja tomaatit. Anna porista 10-15min, lisää suola ja pippuri. Viimeiseksi lisää basilika. Keitä pasta ja sekoita kastike joukkoon. Parmesaania lautaselle. Itse lisään vielä mozzarellaa valmiiseen annokseen.




12.10.2013

Pidetyin mekko

Cosilta löytyi syksyn pidetyin mekko. A-linjainen ja täysvillainen. Tuntuu, ettei tämän ostettuaan oikein muuta tullut pidettyäkään.


21.9.2013

Munakoisokynnet

Jos kaikista kynsilakkojen sävyistä voisi valita vain yhden, niin se olisi kyllä tumma munakoiso. Se on jotenkin aina yhtä tyylikäs. Minun vaatetuksessani se on syksyisin väri mitä tiedän ja siksi se tulee kynsiinkiin niin usein valittua.

Diorilla on ollut minun makuuni erinomainen sävy 987, Violine Mystique. Sitä vaan ei näyttänyt Diorin sivuilla enää olevan. Tosin aika vastaava oli 970.

Essien Skirting the Issue on myös hyvä, aavistuksen punaisempaan menevä.



8.9.2013

Annalan puutarhan kukkaloistoa

Annalan huvilan rakennus ja näyttävä pihamaa Helsingin Arabianrannssa näkyvät Hämeentielle, mutta varsinainen aarre eli Hyötykasviyhdistyksen viljelypalstat eivät näy kadulle. Ne pitää löytää kävellen.

Matkallani kuntosalille kävin napsimassa elokuista kukkaloistoa viljelypalstoilla. Etsin sävyistä tummimpia. Kukkien nimistä minulla ei ole tietoa, mutta sävyt olivat kerrassaan upeita auringonpaisteisessa iltapäivässä.





2.9.2013

Catwalking

Seuraavassa muutama poiminta Fall 2013 Ready-to-Wearin  mallistoista. Kaikki kuvat Elle Runaway.

Emporio Armanin samettinen ja metallinhohtoinen pinta on täydellinen: asusteissa se onnistuu tehokkaasti olemaan keskipisteenä ja mekon erikoinen tulppaanimainen muoto on efektiivisen kaunis. Asun matalat kengät ovat mielestäni huiput.








Emporio Armani

Emporio Armani

Missoni

Missonin mekko on kiehtovan yksinkertainen muodoltaan, mutta kuosi tekee siitä kiinnostavan. Saapikkaiden käyttö on mieleeni, sillä ne häivyttävät asusta liian tyttömäisyyden ja tuovat potkua.


Herve Leger by Max Azria
Herve Legerin valitsin tuon erinomaisen metallinkiiltovihreän vuoksi. Sivujen dekoraatiolla on saatu aikaan varsin kaunis vartalon kaarien imartelu. Suosikkini kaikista.


17.8.2013

Huvilan illassa

Elokuun iltoihin kuuluvat Helsingin Juhlaviikkojen Huvilan tunnelmallisen teltan konsertit. Jo päiviä ennen on kiinnostavaa seurata teltan rakentumista Tokoinrantaan. Hakaniemi saa merkittävän lisäyksen näiden parin viikon ajaksi, kun Huvilaan kuljetaan pitkin rantaa. Noin parinkymmenen vuoden ajan Huvilan illat ovat olleet elokuuni odotetuin asia.

Eilen se alkoi ja rytinällä. Lämppärinä oli nuori räppäri Gracias. Ei ollut hänelle ehkä se paras mahdollinen yleisö luulisin näin, mutta hyvin Gracias silti lämmittelyn hoiti.

Kun lavalle sitten vihdoin tuli illan pääesiintyjä, lava ja koko teltta oli hallussa heti. Anthony Joseph & The Spasm Band tuli ryminällä ja aggressiivisesti. Bändin musiikissa kohtasivat funk, jazz ja Karibian rytmimusiikki. Lavalla laulaja Anthony Josephin kanssa olivat saksofonisti, kitaristi, rumpali ja basisti. Näistä aineksista sai kokoon kaiken tarvittavan.


Helsingin Sanomien haastattelussa Anthony Joseph sanoo: "Ihmiset eivät yleensä osaa ennakoida, millaisia olemme lavalla. He luulevat meidän olevan kevyempiä, mutta emme soita mitään taustamusiikkia. Musiikkimme on raivokasta, säälimätöntä ja äänekästä. Raskasta, likaista ja aggressiivista."


Katseeni kiinnittyi itse esityksen ohella upeisiin valoihin. Erityisesti valojen heijastuminen Huvilan kattoon oli paikanpäällä upea. Kuvassa ei valitettavasti taltioidu yhtä hyvin.


10.8.2013

Kesäkinoa - Ranskalainen viikonloppu

Kino Engel on tässä leffamonopolimaassa virkistävä poikkeus - laatuelokuvia tunnelmallisessa vanhassa teatterissa. Multiplex-teattereiden ystävät pysykää edelleen poissa täältä.

Kesäisin leffoista voi nauttia hieman erilaisella tavalla. Kino Engel tarjoaa Kesäkinon, jolloin sisäteatterin sijasta istutaan viehättävällä Suomen ranskalaisimman kahvilan sisäpihalla. Paikat ovat ahtaahkot, mutta elokuvan ohessa nautittu viini lievittää kaipuuta tilasta.

Eilisessä jo vähän pimenevässä perjantai-illassa ystävien kanssa katsottuna Ranskalainen viikonloppu oli peräti riemastuttava.





70-luvulle sijoittuvassa Julie Delbyn ohjaamassa elokuvassa perhe kokoontuu Bretagneen isoäidin syntymäpäiville. Persoonat ovat huippuja, varsinkin nuoret. Kuvista voi aistia tunnelmaa (Kuvat Finnkino).




Nyt-liite on summannut elokuvasta taannoin:

"Ranskalainen viikonloppu on irtonainen ja keveä, mutta ei löysä tai turhanpäiväinen elokuva. Siinä on oikeaa kesän ja elämän tuntua."

Hyvin sanottu.